Uusimmat kuvat
Kuva on pienennetty. Klikkaamalla kuvaa näet sen alkuperäisessä koossa.
-
Pekka1204pv sitten
-
Arctic Mail-Man
Iltapuhteina työstetty kuvitus vuoristojen uljaasta postimiehestä, väsymättömästä kulkijasta.
katsottu 20550 kertaa
Kuulen usein kommentteja keskeneräisistä kuvista, joskin sitä pidetään yleensä positiivisena asiana. Tällä kertaa tähtäimessä on hinkata vähän liikaa ja käydä kuva-ala läpi tavallista huolellisemmin (tappaa kaikki kiva).
Kuva on ottanut perusmuotonsa mutta nyt pidän parin päivän tauon ja viimeistelen sitten kuvan lopullisesti kirkkaammin silmin. Haluaisinkin kuulla pinkkarin kommentteja korjailusta & hiomisesta ennen kuin työ päätyy narun jatkeeksi portfolioon.
Ideana on työstää pikkututoriaali kuvan syntyvaiheista joita olen talletellut ahkerasti sivuun ja uusia siinä samassa vähän portfoliota, ehkä talven aikana muutama viimeistelty maalaus kehiin ja männävuosien kuvia vähemmälle.
Perustietoja:
n. 11 000 pikseliä leveä eli closeup-kuvat ovat nekin 50% pienennettyjä. Kokeilin mitä rauta kestää ja tässä koossa maalailu onnistui vielä oikein hyvin välillä flättäilemällä layereita.
kuvaan upotettu muutama lempparitekstuuri, mm. kaarnanpalasia kivien sekaan, lohikäärmeen siivet ovat jalkapohjastani otetuista makro-kuvista kootut.
Photoshoppia ja wacomia.
Pekka1204pv sitten
-
Lähikuvia:
Ja jos kenellä on mielipiteitä siitä minkälaisia asioita tutoriaalissa voisi erityisesti käsitellä, laittakaa ketjuun!
GTRapid1204pv sitten
- Wooow! Ehkä hienointa mitä on vähään aikaan tullut vastaan :-o Todella hienoa jälkeä.
cake1204pv sitten
-
Pekka! oho! portfolioon jatkoksi! vain?! .. jotkut osaa! No, jotkut osaa sitten jotain muuta :)
En mä osaa ees kommentoida - tää on sitä, mitä ´joku´ tekee ´jossain´ ja sitten me tavisgraffailijat ajatellaan että oh-hoh, jaa niin mun pitääkin tästä ihmettelemästä asiakkaan jouluisten pikkulmoitusten tekoon..
(Ajatus taustalla: Taidan huutaa jatkossa heti rekrykanavalla, jos iskee tarve jollekin työlle, sillä täältä pinkuista löytyy vaikka ketä ja viä niitten taitavat kaverit!)
Hyvää pikkujoulua postimiehelle ja Pekalle ynnä muille.
sami1204pv sitten
-
huh huh. Aivan törkeen hieno. Ehkä parasta mitä tässä galleriassa on näkynyt... Iso käsi.
Meitsiä kiinnostais ehdottomasti sekä perustekniikka tekstuurien ja valojen teossa sekä teknisempi kama kuten layerien käyttö tämmösessä duunissa.
mekaanikko1204pv sitten
-
Verry nice, ihan pikkupikkuviilausjuttuna et toi kyltin typis ja logo on must vähän tylsähkö, "Royal Post Office" viestii mulle jotenki enempi sellast 1800-lukulaisuutta eli rouheammat päätteet kirjaimiin ja enemmän krumeluuria tohon torvisymboliin.
Mut todellakin, mitätön nyanssi hemmetin toimivassa kokonaisuudessa.
Kelpo1204pv sitten
- Onpa mielettömän hieno! Etenki toi kallio on kyllä ihan käsittämättömän hienosti tehty. Mielenkiinnolla kyl odotan sitä tutoriaalia sitte kans. Ja koita tosta ny sit jotai kritiikkiä kehitellä.. ei onnistu kyl multa.
Lauri Ahonen1204pv sitten
- Mad shit, koskas tän saa isona seinätauluna? ;)
nirbu1204pv sitten
-
kerrassaan moitteetonta ja oikein oivallista. miellyttävä piristys siihen kaikkeen "pääsin taidekouluun ja nyt suttaan jotta voisin tehdä kaksi älykästä viivaa johonkin sekasotkuun jonka 3-vuotias tekisi sydämestään ilman tätä kaikkea quiz-kid-donnie-painetta mun sisällä".
njoo, olen humalassa ja innostuin kun oli niin hiano! sori ja kiitos.
luosti1204pv sitten
-
Njöö-ö-ö... Törkeetä! Tää on aivan pikkutarkan hienoo jälkee... Epistä!
Pekka: Millä Wacomilla tää on tehty?
jkko1204pv sitten
- en yleensä pidä tällasen genren jutuista kauhean paljon ( ku oon enemmän sellanen ""pääsin taidekouluun ja nyt suttaan jotta voisin tehdä kaksi älykästä viivaa johonkin sekasotkuun jonka 3-vuotias tekisi sydämestään ilman tätä kaikkea quiz-kid-donnie-painetta mun sisällä"" - tyyppi), mut täst tulee sellanen samanlainen fiilis ku 10-vuotiaana ku jakso/osas vielä eläytyy johonki scififantasiaseikkailuihin. kuvan maailma on ehjä ja kohtuullisen kiinnostava, teknisesti kans huippua. eli jee!
osssi1204pv sitten
-
Sami sano jo kaiken. Ja kaikki muutki.
Mun mielestä kans hienointa mitä tääl on nähty.
Tämmösillä duuneilla ei Pekka kauaa Suomessa homehdu. Ulkomaat kutsuu.
eruptus1204pv sitten
- Loistavaa jälkeä. Tulee mieleen muutama vuosi sitten tennarissa nähty star wars-näyttely. En kyllä ole tämän tyylin asiantuntija missään nimessä mutta toimii meikäläiselle. Ei muuta ku duunihakemus Industrial Light Magicille vetämään...
vihannes1204pv sitten
-
parhautta. melkein ekana tuli mieleen, että kai sä revit isoa liksaa ulkomailla tai ulkomailta? sen verta mad skillz.
mulla ei oo hajuukaan miten tällaset tehdään, joten mahdollisimman yksityiskohtainen tutoriaali mun puolesta. ;)
zyklus1204pv sitten
- joo holy shit Pekka! Hieno nähdä tosiaan viimeistellympää kuvaa sulta. Erittäin hieno kokonaisuus. Jos jotain "kritiikkiä" pitää kaivamalla kaivaa niin ehkä loharin jalkojen asettelu vois olla dynaamisempi. Mutta herkullisen näköstä jälkeä on
Juzz1204pv sitten
-
Joo pekka eiköhän yää pingstate nyt siunannut tämä kuvan aika tehokkaasti.
Helvetin hienohan se on, eihänsitä voi kieltää. Detaljia on siinä määrin että ei ole ikinä ollut.
Koska tähän on pakko kritiikkiä keksiä, laitan seraavanlaista:
-Oikessa alareunassa kallio tuntuu vain loppuvan kesken, näyttää viimeiselemättömältä
-Post office kylttikokonaisuus tuntuu hiukan heiveröiseltä vuoren korkeisiin olosuhteisiin, toimisiko muutama tuki-/kiinnitysköysi?
-Riippusilta talon ja lähtöalustan väliin on must
-Muutenkin köysiä kaikkeen tuohon puurakennelmaan
-Pivet, nin vittumaisia kuin ne ovatkin pirtää, voisivat olla vielä viimeistellymmät.
----------------------------------------
Oikeasti kuva on täydellinen.
Hypnos1204pv sitten
- Ei hitto. Hiljaseksi vetää. Käyn jonon jatkoksi muiden kuolevaisten joukkoon kumartamaan suuntaasi.
kneppa1204pv sitten
-
ziuuuuX rakspummm piiuuum zuizuizui ziiiuuu popopopoporakakaka pam
ilotulitteita. Aivan mahtava kuva kylla. Fiilista loytyy. en sano muuta, kunhan inisen.
vkaisla1204pv sitten
- "ihan kiva" :P~~~~~~
tomik1204pv sitten
-
Mä oon myös mykistynyt, harvoin näkee mitään näin siistiä.
Tutoriaalipuolella kiinnostais eniten tekstuurien ja brushien käyttö.
sbass1204pv sitten
- Tää vaan on niin hieno...
teroristi1204pv sitten
- Aikamoista...
emanon1204pv sitten
-
heh. katoin thumbist et jaha joku wacomtyö tullu ja 21 kommenttia. ajattelin heti et pekan työ oltava. ja olihan se.
pirun upea. todella hyvä atmosphere. huh huh.
koska kaikki kehut on jo annettu niin minäkin vähän isken noit mitkä osuu silmään:
-otuksen satula näyttää liian kliiniltä. jotain kulumaa ja tekstuuria kaipaisin siihen. kumminkin aika monta tuntia siinä varmaan istuttu ja sääolosuhteet on mitä on!
-kyltin postilogo on hieman vinossa. sen placement on liikaa oikealle ja juzzilla oli hyviä ideoita tohon kylttiin.
-kyltin kohdalla lankkujen alla on pari brushinvetoa jotka osuvat silmään hieman liian voimakkaasti, isoja vaaleita.
en mä nyt muuta keksi, onhan tämä ihan helvetin upea. tuo lintuhäkki tuolla päällä on hassu detaili (: tykkään myös taustalla näkyvästä "keskusvarastosta".
tutorialia kehiin vain kun ehdit. inspiroit sillä varmasti satoja tuhansia ihmisiä :P
Demoralizer1204pv sitten
-
Mahtavaa, upeeta. Kunhan pääsen tästä tyrmistyksestä jonka kuvan silkka mahtavuus saa aikaan, ehkä omien piirustusvälineiden myymisen sijaan alan harjoittelemaan kahta kauheammin. Hyvin inspiroiva on kuva.
Vaihtoehtona myös, että ryhdyn "pääsin taidekouluun ja nyt suttaan jotta voisin tehdä kaksi älykästä viivaa johonkin sekasotkuun jonka 3-vuotias tekisi sydämestään ilman tätä kaikkea quiz-kid-donnie-painetta mun sisällä"-tyyppiseksi _taiteilijaksi_...
Jumalainen teos.
_k_1204pv sitten
-
who feels it knows it yeah.
on kyl.
seizmo1204pv sitten
- Mukaansatempaava.
sepesusi1204pv sitten
-
Tästä tulee mulle mieleen vanha Games Workshopin Gammarauders-lautapelin yks hahmo (en muista nimeä, oli kuitenkin lentävä haukan ja kengurun sekoitus), paitsi että tämä örkki on n. 100x hienompi.
Tätä kuvaa tsiigatessani tuli sama fiilis kun ekan kerran näin Steve Vain livenä - lopetin 7-vuotisen kitaransoittoharrastukseni saman tien - ei vaan pystyy samaan ilmaisuun. Olisit ollut vain postaamatta niin ei olisi taas realiteetti-luuvitonen osunut nassuun, voinkin tästä nyt uninstaa photarin ja aloittaa ryyppyputken.
Mutta moon samaa mieltä että noilla skillzeillä varmaan utomlands ja isot pajat kutsuu.
sumo1204pv sitten
- huh huh. pistähän isompaa versiota nettiin, kävis taustakuvaks kivasti (3200x1200 tai isompi :)
Myrskis1204pv sitten
-
Jösses - upee kuva.
Sitä mä vaan mietin, että miten toi valo tulee tohon vasemmalla olevaan kylttiin (sen oikeaan yläreunaan katsojasta päin).
Mutta, siis, hieno!
krushing1204pv sitten
- No johan on. Emmä keksi mitää sen rakentavampaa mitä ei ois jo sanottu mut oisko "vitun siisti" mitää?
ikons1204pv sitten
-
ihan kuvan sommittelun kannalta sellainen asia että kun elukan vasen siipi ja taustalla oleva vuori menevät molemmat noin vahvasti oikeaan alakulmaan, tippuu katsojan silmä ns. kuvasta ulos, eli esim jos ton vuoren seinän laittais nousemaan ylös ei efektiä tulis.
Toinen juttu on että nyt syvyysvaikutelma ei ihan välity niin hyvin kuin voisi, kun esim. noi puuparrut tulee katsojaa kohti niin jotenkin silmät odottaisi vahvempaa 3d efektiä. Taustan ilmaperspektiivi toimii kyllä hyvin.
Mut hieno on, ei siinä mitään, ois mielenkiintoista kuulla montako tuntia tämmöisen väsäämiseen menee.
Korsu1204pv sitten
-
En tässä muuta voi kuin liittyä joukkoon tummaan ja sanoa että ihan he-le-vi-tin hieno! Tunnelmaa on vuorikaupalla ja ton lohikäärmeen hengityshuuru tuo sen käsinkosketeltavaksi. Siis fantasiagenre joko uppoaa tai ei uppoa mutta on se myös niin että jos on hyvin duunattu kuva niin aivan sama missä tyylilajissa liikutaan, oli se sitten "vasemmalla kädellä tussidadaa" tai sitten "lohikäärmeitä ja isotissisiä naisia". Maailmalla tämän alan kovimpien nimien saitteja katelleena voin sanoa että ei muuta kuin peukut pystyyn ja samaan joukkoon! Ei tarvi häpeillä ja jos vielä saat tuohon "sen oman pikku jutun" mukaan niin a vot!
Mahtavaa ja masentavaa että pinkkarissa/Suomessa on näin paljon kovia tekijöitä. Pistää potkua persiiseen että itestäkin pitää saada jottai irti! Hienoa myös että saa ansaittua huomiota tää kuva ottaen huomioon vaivannäon.
Tutoriaalia olisi tosiaan hauska nähdä ja kerropas vielä pikakommenttina kuinka paljon aikaa tuohon meni? Jos sanot että tunti ni hyppään oksasilppuriin samantein!
Inspistä ja inspistä, siitä on kommuunit tehty.
coroka1204pv sitten
-
kylllä!
ja mitä noi sanoi!
ja todennäköisesti mitä joku mun jälkeen sanoo...
paitsi jos se on joku dissaaja. siis.
mut se ois vaan kateutta. luultavasti.
olet ansainnun kaikki papukajamerkit!!!
Niko R.1204pv sitten
-
Onkyllä ehkä parasta vähään(=pitkään) aikaan. Menee skillsit meikäläisen hilseen yli kovaa. Nyt vaan kuule Dragon Magazineen kuva ja eikun palkkalistoille. Noilla mad skillsseillä tehdään kuvitusta ihan mihin tahansa maailmassa.
Ihan oikeesti, ei tollasilla taidoilla pidetä hotmailiosotteita ja piperretä jotain omaksi iloksi, vaan tehdään maailmanluokan juttuja isolla rahalla ja maineella.
musicwithcolors1204pv sitten
-
no huh.. kaikki on tosiaan sanottu. parasta.
mahtava fiilis saavutettu. toi aamupakkanen tuntuu luissa.
teemue1204pv sitten
-
Mulle ei aukee, ei sit yhtään.
Kumma kun joku höynä helsingistä pistää vähän wacomilla jotain valokuvien kasailua ja ns. maalailua niin jengi on heti ihan suu auki ja kumartelemassa - hei haloo, mitä tässä duunissa nyt oikeasti niin hyvää on hä?
Tällaista skifi-paskaahan on deviantart täynnä, tää jätkä tihrustaa näitä eikä tiedä sellaisesta OIKEESTA graafisesta suunnittelusta yhtään mitään!!!!1!!11! murr!
:D
No ei kun tosissaan... Hemmetin hienoa, Pekka! Ja pisteitä vähän eri tatsin kattomisesta. Tästä voisi alkaa niin hienon jonkun Discworld-kopio seikkailupelin ai ai että oh ja voi!
Mä tykkään jotenkin tosta unohtuvasta auringonlaskustakin.
Kritiikkejä on tullut ihan hyviä, ja hyvä että jaksat duunailla kärsivällisestikin jotain - mut siitä tulee sit kokonaan eri tyyli sitten kanssa. Tässä on enemmän sitä satukirjan hohtoa. Kunnon mattemaalaripojathan selittää että jos siihen työhön rakastuu liikaa ja keskittyy tihrustamiseen, jostain kumman syystä matte ei enää toimi kankaalla vaikka näyttäisikin loistavalta yksikseen. Ja varmaan sama pätee muussakin setissä. Mutta sähän tiedät noi ylidetaljijutut ym. eli musta ei paljoa voi olla apua mutta itse näkisin asian niin että joka vitun koloa ei just tarttekaan räpelöidä vaan smuuthaa pehmeeksi kradientiksi - niinkun paljon noissa vuorissa. Lumi tuntuu tosi akryylimäiseltä. Sellaiselta liimalta.
Se juttu mistä sun duunit usein tuntee on toi siveltimen armoton voima - ei siis väreissä tai muuta must just se ohjailu. Kun kerran puhuttiin siitä kuinka vaan antaa mennä ja töhrystää niin silmä tekee loput ja kertoo mikä minnekin kuuluu : "ah, tosta tuleekin se koipi noin". Ja sun tyyli näkyy just siinä mielessä esim. ton jakkimakupalahikäärmeen jaloissa - tuntuu et ne vaan sujauttaa sinne tänne minne tahtovat, eli anatomiaa siitä on outo hakea, en tiedä miksi... Kun nyt kattoo uudestaan niin kyllähän ne jalat voi mennä noin ja onhan se ihan järkeenkäypää, mut dynaamisuus kai siitä puuttuu..?
ni.. ja sen äijän käsi on vieläkin jakin persiissä :D
-Jakin selkäreppu on vitun siisti, diggaan hihnoista! Kattokaa ny niitä yleisö! Mutta toi satula.. Miksi siinä ei näy tekstuuria? Se pomppaa tuolta kyllä tosi kovaa...
Yksi juttu vielä - toi postitoimisto kaukana on ihan 2d. Onko tarkoitus? Nimittäin näyttää siltä että se on maalattu sinne. Siitä puuttuu rakenne ja taiteilijan haparoiva siveltimen käyttö paistaa läpi. Tulee enemmän sellainen joulukorttifiilis missä on kiikun-kaakun äijiä. Jokin siinä katon kumpuisuudessa sen tekee.
Ai että kun on mukavaa paistatella Pekan varjossa :) on se äijä.
edit: Ja toi mitä Niko r sanoi : Oikeasti pekka, ei sun tarttis miettii ens kuun vuokraa ja köhiä yksiksesi kipeenä himassa hirveessä stressissä. Onhan noita maalailijoita mut harva osaa ees käynnistää pc:tä.
tuomio1204pv sitten
- huhhuh! kaikki tarkea taisi about tulla sanotuks jo aikasemmin... on kylla hieno.
halla1204pv sitten
-
*****
jonna-konna1204pv sitten
- that´s my boy!
pinta.tk1203pv sitten
- Toi on kyllä varmaan paras duuni mitä pinkkarissa oon nähny... Kyllä on hienoa.
Lukree1203pv sitten
- No ei vittusaatana en jaksa lukea kommentteja mutta aivan törkeän hieno!
Kip1203pv sitten
-
Argh, hyppään kohta jojoon. Miksei mulla oo tollasta kärsivällisyyttä (ja tietenkin myös taitoa..)?
Anyways, respektini sinne suuntaan.
Tiikeri1203pv sitten
-
Hieno!! Hollywood kutsuu Pekkaa! Ei muuta ku seuraavaan lotr:iin vääntää matteja.
Muutama linkki aiheeseen liittyen:
SILMÄNRUOKAA
http://browse.deviantart.com/digitalart/paintings/?order=9&alltim...
TUTOJA JA KUVIA BY: AQUASIXIO, PEKAN TUTORIAALI ODOTELLESSA
http://aquasixio.deviantart.com/gallery/
Ps. Suomen Posti OYJ, jos luet tämän, niin heti pikinmiten postinkantajille jakkilohikäärmeet keltaisten kärryjen tilalle!!
osssi1203pv sitten
-
42 kommenttia 18h:n aikana ja kuva katottu 1100+ kertaa...
Pakko olla jonku sortin ennätys tällä sivustolla.
Craig Mullinsin kanssa vaan vääntämään kättä.
ture1203pv sitten
- Huh, en mä tiennytkään että Suomesta löytyy tämän tason osaamista. Herättää kyllä aikamoista kateutta ;)
Janitor1203pv sitten
- F**k, on joo aika hurja määrä kommentteja. Ja kaikki kehut on jo kehuttu sekä vähäiset risut väkisin kaivettu, joten mitäpä tässä enää. Tämän tasoinen tekninen taituruus ja silmä detaljeille ja tunnelmalle kyllä säväyttää aina, ei voi minkään. Hell yeah. 10 pistettä.
Juzz1203pv sitten
-
Tajusin tässä että kohta alkaa pekalla puhelin soimaan eikä lopeta.
Kannatti herätä!
Riuttasammakko1203pv sitten
- Katoin aamulla unenpöpperössä tän ja sain yllättävän hyvät fiilikset tästä. Että hyvä. Vähän olis kritiikkiä mut en viitti narista. Tiedät kuitenkin mitä teet.
Pekka1203pv sitten
- Te ootte sekasin.
dzam1203pv sitten
- Olen sanaton...On se vaan nätti...
Korsu1203pv sitten
- ja....50! :D uhuh
raja1203pv sitten
- Ei mitään lisättävää aikaisempiin.. hieno työ.
Jon1203pv sitten
-
"42 kommenttia 18h:n aikana ja kuva katottu 1100+ kertaa...
Pakko olla jonku sortin ennätys tällä sivustolla."
Uskon että kohu-sauli-viestiketju pitää ennätystä katsomiskerroissa, joka ylitti 15 000 muutamassa päivässä ja näyttää nyt yli 90 000:
http://www.pingstate.nu/kuvat/70494/
Mutta, joo pekan kuva pistää hiljaiseksi, vähän kuin söisi kismettiä avaruudessa.
Ville1203pv sitten
-
Upeaa kamaa. Ja taustakuvaksi lähti samantien. Kyllä hyvälle fantasiakamalle lämpee aina. Tää on jotenkin niin omassa luokassaan ja tyylilajissaan ettei osaa olla edes kateellinen.
Ja ei toi kyl sit siltaa kaipaa, kö toi kaveri tietty lentää ne välimatkat, ja kaikilla muillakin on ikiaikaiset loharit menopeleinään.
sbass1203pv sitten
- Pekasta pinkkarikirjan keskiaukeamapoika tällä kuvalla!
Reko1203pv sitten
- Joo, lupaan etten suutu jos tästä tulis semmone kunnon hi-res desktop kuva saataville :)
oss1203pv sitten
- On se, on se
hermo1203pv sitten
-
Onpa hieno. Onnea valitsemallanne tiellä. Kysyikö kukaan vielä kauanko tämän tekemiseen on mennyt?
Ja jos saa pyytää niin duunaa kotisivujesi galleriaosuuteen isompia kuvia, että sais hienoja wallpapereita koneelle. :)
osssi1203pv sitten
- Pekka väitti, että siihen on menny n. 25 tuntia, mutta mä luulen että se on väsänny tätä nyt jonku pari vuotta eikä oo kertonu kenellekään... Pirulauta
Calonius1202pv sitten
-
vitun pekka!
ei ole mennyt hukkaan kaikki ne unettomat yöt.
justuz1201pv sitten
- ai saat*na! ihan sairaan nätti. anteeksi kiroiluni.
boristheincredible1201pv sitten
- tylyä, joo tollasta kun vääntelet lisää niin luulis löytyvän siistejä duuni juttuja jatkossa.
VihollisKobra!1201pv sitten
- coolioo, Pekka! Kerrassaan coolioo!
Sininenkupla1200pv sitten
- Pakko aina käydä ihailee tätä. Tulee jotenkin lapsuus mieleen, kun oli seinällä vähän samantyyppinen juliste jossa oli pirun makee lohikäärme fantasiamaisemassa ja taustalla oli vieläpä joku linnakin. Mielettömät yksityiskohdat. Oli se hieno ja niin on tämäkin! Ei tälle enää voi sanoo mitään järkevää, kun kaikki on jo sanottu. *peukku ylös*
emanon1200pv sitten
- pekka säikähti suosiota eikä uskalla tulla kommentoimaan enää!
Lukree1199pv sitten
- Eiköhän pekka ole vetämässä jo nimiä papereihin! ;)
Copyfighter1199pv sitten
- Villi se on, on se villi!
Pekka1199pv sitten
-
No morjensta. Tässä joutuu ihmettelemään tätä vastausten määrää, kun joka toinen digifoorumi tuntuu olevan täynnä samaa huttujuttua! Ehkä pinkkari on ollut vähän maalausvarjossa ja jengillä on liipasimet herkillä. Ajattelin tässä pikkuhiljaa taas avata kuvaa ja katsella vähän mikä iskee päällimäisenä silmään ja laittaa ihan mekaanisesti tappaen noita korjausidiksiä mitä täältä tuli!
Katsellaan jos tästä tulisi hyvä tapa tehdä silloin tällöin vähän valmiimpi kuva kun noita luonnoksia tuntuu syntyvän satoja ja satoja ja vuodet kuluu ja lumet sulaa eikä portfolioon päädy mitään todella tylsää ja valmista vaikka se on lopulta pakko jos näitä aikoo töikseen vääntää. Nobody likes a sketch!
gtrapid, cake, kiitos! hyvää pikkujoulua tosiaan, nähdään pinkkarin kemuissa!
sami:
oli hauska nähdä! en ois tunnistanutkaan ellei olis tönästy oikeaan suuntaan. tekstuurit, valot: näiden käyttöä voin ainakin selventää ja välisnapshotit maalauksen eri vaiheista näyttävät paljonkin. Laitan korvan taakse. layereista voin tehdä pienen selvityksen, mutta niillä on käytännössä pelkkä massive undo-rooli maalauksissani ja flättäilen kuvaa jatkuvasti sen tekovaiheessa. Työ pysyy enemmän maalauksena ja vähemmän klikkailuna. Laitan siitäkin sanan-pari.
mekaanikko: terve! kun luin tuon kommentin kyltistä ja katsoin kuvaa uudestaan niin tosiaan koko härveli näyttää joltain hölmöltä liikennemerkiltä, menee vaihtoon.
kelpo: kiitos! kallion rakentamisesta tulee tutoriaaliin useita välivaiheita.
Lauri Ahonen: katselen jos saisin jossain printattua itselleni ison vedoksen/pari, meilaa jos kiinnostaa vielä.
nirbu: :)
luosti: wacom intuos 3 A4, päivitin tänä syksynä. Aikaisempi oli intuos 1 vuodelta 2000, ja ero käyttömukavuudessa ja tarkkuudessa on valtava.
jkko: jee!
osssi, eruptus: ennemminkin että "pekka menee nyt takaisin kouluun ja hankkii kiltisti tutkinnon, miettiköön sitten niitä muita mantuja"
vihannes: jees, tässä käydään läpi koko kuva alkuvaiheen luonnoksesta ihan finaaliin asti, käytetyt tekniikat eivät sinänsä ole monimutkaisia.
zyklus: kiitos kiitos! milloinkohan meillä olis vuosittainen (ensimmäinen) jälleennäkeminen? tuutko pinkkarin pikkujouluihin, ite ajattelin kiepsauttaa sinne. Jaloista, mulla on mielessä että se vaihtaa painoa jalalta toiselle ja chillailee siinä ennen lähtöä. Rauhallinen meininki.
juzz: hyviä kommentteja. laitan nuo listaan ja ruksin pois. Mutta riippusiltaa et tule näkemään! Nää lentää!
hypnos: älä sekoile.
knepalle jaksamisia sinne helteisiin.
vkaisla, tomik, sbass, teroristi :)
tomik -> laitan custom brusheistakin jotain vaikka tässä mentiin melkeinpä täysillä fotarin perusympyräbrushilla.
tommi! moro moro. satula menee korjaukseen (likaukseen), siitä on nyt sanottu ja näinhän se on. Logo on näköjään aivan miten sattuu mutta heitän koko kyltin mäkeen. Katon jos samalla niitä lumia vielä jaksaa hinkata, siitähän tässä on kyse.
demoralizer: yöunet on päivätyöläisille. siitä vaan paistumaan monitorin hehkuun,
hesarin kolaukseen tottuu hetkessä, urbaani kukonkiekaus.
_k_ yo!
seizmo: kiitos!
sepesusi: siis miten viinanjuontiin liittyy ohjelmien hävittäminen.. ei mitenkään!
sumo: jep katotaan tota taustakuvatilannetta kun saan kuvan valmiiksi.
myrskis: näinhän se on että valaisun pitää olla niin epärealistinen että kaikki asiat näkyy mukavasti mutta hajoaa kappaleiksi kun niitä rupeaa järkeilemään. Katotaa millainen kyltti siitä lopulta tulee.
krushing: kiitti!
ikons: koitan tuota vuorennostoa. Katselen vielä miten tuo syvyys osuu silmiin kun kuva on saanut muhia vähän aikaa. osssi ehtikin tonne jo heittää mutta arvioin että n. 25 h on mennyt tähän, heittohan se on, ei noita tunteja jaksa vapaa-ajalla tarkkailla.
kiitoksia Korsu! inspistä inspistä!
coroka: :)
Niko R.: Pistän sen samperin domain-nimen hankintaan. Tämä viesti meni perille.
musicwithcolors: jea! jotkut sanoo että auringonlasku mutta munkin mielestä auringonnousussa ollaan matkaan lähössä.
teemu teemulainen! oli niin hauskaa että kävit kääntymässä! Armottomasta Siveltimestä: käytän melkein 100% ajasta teräväreunaista brushia juuri sen takia että siitä jää täsmällinen jälki, pehmobrusheista tulee vaan vihaseks. Fiksailen sen satulan.
Onko niin että tarkkaan harkittu postitoimiston katon henno romahdus näyttää haparoivalta siveltimen jäljeltä! ou nou! laitan sinne jonkun tukiparrun pilkottamaan. Luulenpa että en ihan tajua tuota 2d-fiiliksen fiksailua sillä talo noin kaukana on väkisinkin lattea tai se rupeaa hyppimään silmille. Jos tarkoitat arkkitehtuuria niin voit olla hyvinkin oikeassa. pitää tarkastella asiaa.
Astu valoon!
t. köh.
tuomio, halla, jonskuponsku, pinta.tk, lukree, kip, kiitoksia! miekkailuliikkeet jäivät mieleen vuonna 4.
jonna-konnaa on kiittäminen viime aikojen inspiksistä, cemetery girls syntyi jonnan uimapukugimman tissikeskusteluiden kirvoittamana ja tässä jakkikäärmeessä on selvää sukua jonnan siniselle jakille.
Tiikeri :). meidän katolle voisi ainakin parkkeerata jakin, en panisi vastaan.
osssi osssi!
ture: Lohikäärmeen kuva! ajatella! ja vain 5.2 milj. ihmistä täällä :)
janitor kiitos!
juzt joo.
riuttasammakko: olis ollu kiva kuulla mut hei, kiitokset!
Pekka 4pv sitten
"Te ootte sekasin."
- I second that.
dzam, korsu, raja, jeah 50 paukku! kiitos vaan, kiitokset!
Jon:
kismettiä avaruudessa.. aijai, se oli hauskasti sanottu. Saulille ei aleta ollenkaan täällä. Ei tosiaan.
Ville: näin on! Lentämällä! Ja mitä nää kateussanat tekee täällä ketjussa?? Keksikää parempaa tekemistä ku kehitellä kateutta lohikäärmekuvan tekijää kohtaan.
sbass toi lause on niin gay
reko: katotaan kun valmis!
oss, hermo kiitti! katon miten käy tuon portfolion kanssa, osa kuvista on olemassa vain nettikoossa enää, osan karsin pois jne. eli isompia kuvia voipi tulla sikäli kun niitä on edes isoon kokoon maalattu.
osssi: se oli syksy 2004... koin näyn. Siitä alkoi suuri hinkkaaminen.
Calonius kiitti itelles!
justuz, kiitos!
boristheincredible: kokeillaan!
Elmeri! Kiitti!
sininenkupla kiva kuulla että kuva kestää katsomista ja hyviä fiiliksiä tuli mieleen.
tommi. tässä joutu miettimään erikseen että milloinka nää vastaukset saa kirjotettua, nyt tsemppailen!
Lukree: nimiä schmimiä! Jos joku koulukaveri/opettaja tai perheenjäsen lukee tämän niin tietäköön että pekka menee pian & kiltisti takaisin kouluun harhailtuaan hieman aikaa täällä sivummalla.
Copyfighter: on se! Arvaa kuinka villiä oli maalata noita karvoja ja lumihiutaleita!
kiitoos
Anba1196pv sitten
- Hyvää kakkaa taas :) komiata. Onko perhonen jossai?
Mikko K1195pv sitten
-
Perhana kun olin jo kertaalleen tyokoneella vastaamassa ja johonkin syovereihin se tekstinraapale katosi..
Hiton hieno kuva. Ei tarvitse selitella sen enempia. Kateltiin Team17 hemmojen kanssa etta kylla suomalaisilla on sitten hienoa kun on niin paljon vapaa -aikaa. Joka jamppa vaan heiluu pensselinvarressa. Eiko niilla ole oikeita toita?!! :)
Harvoin nykyaan tulee vastaan tallaista kamaa joka alkaa oikeasti risomaan. "Tuollaista kuin ittekin tekisi niin..". Joka tapauksessa tastahan saa taas uutta inspista omiin Mullinsteluihin.
Tuukko Leedsissa kaymaan joskus, vai ootko koulussa? Ehka taalla on saman verran nakemista kuin Imatralla, mutta ei kait se oo ennenkaan estany.
You made my (birth) day. 25 taynna tanaan ja pallit taas asteen alempana.
-MikkoK (tuttavallisemmin My Cock)
- Sinun pitää kirjautua sisään voidaksesi kommentoida.
Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, voit luoda sen hetkessä profiilinluonti-sivulta.





